Helppoa ja mukavaa vuokrauspalvelua.

Aika likainen auto mutta sille ei paljon tällä säällä voi

Vuokraus sujui hyvin ja auto toimi moitteettomasti. Ennen ajon otettavia kuvia voisi vaatia ennen oven avausta. Itse en asiaa huomannut, koska siitä ei ollu tarpeeksi selkeästi ilmoitettu selaimessa. Otin kuitenkin omaan kännykkäni kuvat ennen vuokrausta.

Kaikki meni hyvin. Autossa oli pari tietokoneen kovalevyä. Liekö unohtunut ed. asiakkaalta?? Jätin ne edelleen autoon.

Hienosti meni! Prosessia voisi vähän selkeyttää.
Mobiili sovellusta voisi kehittää ja laajenttaa niin että kaikki tieto ja varausjutut ja jatkot hoituisi sillä. Näin jäisi tekstiviestien ja sähköpostien lueskelu vähemmälle. Nyt piti kaivella eri viesteistä tietoja. Missä ruudussa auto on, miten toimitaan milloin esim. Kun haluan jatkaa varausta seuraavalle päivälle.

Kaikki meni paremmin kuin hyvin

Aloitan risuilla eli valitettavasti linkki, jonka sain tekstiviestitsä ei toiminut auton palautuksessa enkä myöskään saanut otettua kaikkia kuvia autoa noutaessani. Onneksi kuitenkin tekstiviestin lähetys toimi hyvin autoa palauttaessani ja otin sitten vain kuvat omaan puhelimeeni. Kuitenkin kaiken kaikkiaan kokemus oli todella hyvä! Kalusto oli suhteellisen uutta ja se, että varauksen lopussa olisi ollut mahdollisuus jatkaa varausta tekstiviestitse on mielestäni todella hyvä asia asiakkaalle! Ohjeet olivat selvät ja niitä oli riittävästi! Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen palveluun ja hintaan!

Systeemi toimii hyvin ja joustavasti vuokrausajan jatkoa myöten. Ainoa ongelma oli kuvien ottaminen varaussivulla olevia painikkeita käyttäen, joka ei jostain syystä toiminut. Mutta kuvia sai otettua muutenkin.

Näppärä systeemi. Tietoa tuli varauksesta riittävästi ja selkeästi.

Hyvin sujui. Oikean kokoinen ja hyväkuntoinen auto, helppo käyttää.

Erittäin hyvä siisti auto, paras tähänastisista 24rent-autoista.

Parkkikiekko oli useammassa osassa, muuten ei ongelmia, paitsi tietenkin keli !

Taisi olla viides kerta kun vuokrasin teiltä auton koska oma työautoni on ollut paljon korjaamolla. Aina on kaikki mennyt hienosti ja varaus onnistuu niin näppärästi netistä! Jos tulee taas vuokraustarve niin varmasti otan taas teiltä.

Muuten kaikki hyvin paitsi jouduin aika kauan odottelemaan autoa noutaessa, kun varauksen vahvistaminen kesti varsin pitkään. Varasin tosin melko lähellä käyttöönottoaikaa…

Tyytyväinen asiakas! Hyvä siisti auto ja toimiva nettivaraus systeemi, vaikka hieman ennalta olin epävarma nettivarauksen toimivuudesta.

Auto pelasi moitteettomasti ja oli helppo lastata ja purkaa muuttokuorma. Lisäksi hyvä että autosta löytyi kärrit painavia liikuteltavaksi. Rampit kun vielä olisivat mukana niin helpottaisi esim. pesukoneen siirtoa autoon ja pois, joka aika painava liikuteltava. Muuten tosi tyytyväinen :)

Kaikki meni hyvin, helppoa tapa vuokrata auto

Teillä on hieno palvelu. Vuokraamani auton nastarenkaat olisi hyvä vaihtaa. Eturenkaissa on huomattavan vähän nastoja jäljellä.

Kaikki sujui loistavasti kuten aikaisemmillakin kerroilla. Tulen jatkossakin käyttämään palveluanne tehokkaasti.

Kaikki meni ihan iisisti ja nappiin. 6-vaihteinen manuaali oli vähän hassu, mutta ok.

1 281 282 283 284 285 353