Piia
20.6.2019 Tampere
Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus. Ohjeistus oli kattava, joskin omalla tavallaan myös vähän pelottava, koska varoitteluja ja huomioitavaa oli niin paljon. Autoa palauttaessa ovet räpsähtivät lukittumisen jälkeen itsekseen auki parin minuutin kuluttua, vaikka olin tarkistanut, että ovet olivat kiinni. Lukitsin ne uudestaan tekstiviestillä ja toivon, että ne pysyivät myös lukossa. Autokohtaisiin ohjeisiin olisin kaivannut lisätietoa siitä, missä on tankki ja mistä se avataan, mutta selvisi hetken ihmettelyn jälkeen ihan omin voimin.