24Rentin yhteiskäyttöautojen varausmäärä kasvoi 60 prosenttia

14

Elokuu

Suomen johtava yhteiskäyttöauto-operaattori jatkaa kasvuaan. Kesän aikana yhteiskäyttöautojen varausmäärä on ollut yli 60 prosentin kasvussa ja yritys palveli pelkästään kesän aikana yli 8 000 yhteiskäyttöautoilijaa. Digitalisoitu autojen varaus- ja käyttöönottojärjestelmä mahdollistaa satojen asiakkaiden palvelemisen samaan aikaan maanlaajuisesti.

Viime aikoina on uutisoitu laajasti yhteiskäyttöautoilun tunnettuuden ja kiinnostuksen puutteesta Suomessa sekä ongelmista maailmalla. 24Rentin toiminnassa kiinnostuksen puute ei kuitenkaan näy ja kotimainen yhteiskäyttöautoyritys kasvattaa kiihtyvällä tahdilla asiakasmääriään.

– Yhteiskäyttöautojen kysyntä kasvaa voimakkaasti ja toimmekin keväällä saataville sata uutta autoa. Yhteiskäyttöisten henkilöautojen vuokraukset kasvoivat kesällä yli 60 prosentilla mikä ylitti omatkin odotuksemme ja kalustosta oli valitettavasti ajoittain puutetta. Vauhdittajana oli  erityisesti uusista premium-autoista kiinnostunut asiakasryhmä joka on löytänyt yhteiskäyttöautoilun vaivattomuuden kertoo 24 Rental Network Oy:n toimitusjohtaja Matti Hänninen.

Yhteiskäyttöautoilun houkuttimena käytön helppous ja uudet autot

Kasvavaa asiakasryhmää kiinnostaa enenevissä määrin autoilun helppous. 24Rentin auto varataan verkossa oman tarpeen mukaan kahdesta tunnista jopa kuukauteen. Autot on sijoiteltu muun muassa kaupunkien keskustoihin josta ne otetaan käyttöön omaa puhelinta hyödyntäen. Halvimmillaan henkilöauton käyttö maksaa 13 euroa kahdelta tunnilta ja 58 euroa kahdelta vuorokaudelta.

Monipuolinen autokalusto mahdollistaa sopivimman auton valinnan omaan tarpeeseen. Muista operaattoreista poiketen 24Rent ei peri kuukausimaksua joten paketti- tai henkilöauton käytöstä maksetaan aina ainoastaan toteutuneen käytön mukaan. Yrityksen kaluston keski-ikä on alle kaksi vuotta joten yhä useampi suomalainen voi ajaa uudella ja ekologisella autolla.

– Yhteiskäyttöautoilu on nopeasti kehittyvää liiketoimintaa ja iloisia asiakkaita on mukava palvella. Aiomme jatkaa nopeaa laajentumista sillä luomamme malli mahdollistaa yhteiskäyttöautoilun myös pienemmillä paikkakunnilla joilla muut operaattorit eivät pysty toimimaan päättää Hänninen.

Yhteiskäyttöautoina on myös Toyota RAV4 -hybridejä.

24 Rental Network Oy

24 Rental Network Oy on liikkumispalveluiden ja -tietojärjestelmien kehittämiseen keskittyvä täysin kotimaisessa omistuksessa oleva yritys jonka yhteiskäyttöautoja löytyy yli 20 paikkakunnalta. Yrityksen ensimmäinen yhteiskäyttöautopalvelu 24Rent on alan markkinajohtaja Suomessa ja sillä on 300 yhteiskäytössä olevaa ajoneuvoa. Yrityksen minuuttiveloitteinen go now! -palvelu täydentää tarjontaa yhdensuuntaisten matkojen muodossa pääkaupunkiseudulla ja Oulussa.

Lisätietoja:

24 Rental Network
Toimitusjohtaja Matti Hänninen

Palvelun kokeilu- ja kuvapyynnöt:
viestinta@24rent.fi

Kotisivu:
www.24rent.fi

Yritysinfo:
Lataa PDF-tiedosto (koko 1Mb)